Työnohjaajakoulutus ihmistyön ammattilaisille 

 Mentalisaatioon perustuva ja ryhmädynaaminen viitekehys 

(65 op)

TYÖNOHJAAJAKOULUTUKSEN TAVOITTEET

Opiskelija saa tiedolliset ja taidolliset elinikäisen oppimisen valmiudet toimia itsenäisesti työnohjaajana sekä työntekijöille yksilöinä, että työpareille, työryhmille ja -yhteisöille. Koulutusohjelma antaa vahvat perusvalmiudet lähteä kehittämään omaa ainutlaatuista työnohjaajaidentiteettiä sekä vahvistamaan liittymistä ammattikuntaan. Teoreettisesti koulutus pohjautuu mentalisaatioteoriaan, psykodynaamiseen ja ryhmädynaamiseen teoriaan. Koulutukseen osallistuminen ei kuitenkaan edellytä aiempaa psykodynaamista koulutusta, ja hakijoiksi toivotaan teoriataustaltaan erilaisia ammattilaisia joilla on kiinnostusta ihmisyyden syvempiin kerroksiin.

Koulutus muodostuu teoreettisesta ja käytännöllisestä ja kokemuksellisesta opiskelusta, joka koostuu sekä itsenäisistä että pienryhmänä toteutettavista suullisista ja kirjallisista väli- ja lopputehtävistä, kokemuksellisista harjoituksista, työnohjaajana toimimisesta sekä opiskelijoiden saamasta pienryhmätyönohjauksesta. Koulutuksen kuluessa opiskelija muodostaa omaa työnohjauksen käyttöteoriaansa yksilöllisen ja yhteisöllisen oppimisen kautta. Koulutuksen aikaisissa ryhmäprosesseissa mukanaolo, niiden havainnointi ja arviointi ovat keskeinen osa koulutuskokonaisuutta. Koulutukseen osallistujilta edellytetään riittävää kokemusta omasta psykoterapiasta. Mikäli koulutettavalla ei ole kokemusta a) omasta psykoterapiasta, JA b) henkilökohtaisesta ryhmäprosessista, tulee tämä kokemus hankkia ennen valmistumista. Suosituksena on osallistuminen psykoterapiaryhmään, mutta myös muut ammattimaisesti ohjatut, tiedostamatonta huomioivat ryhmäprosessit voidaan tapauskohtaisesti hyväksyä. Opiskelijoiden palautetta ja kokemuksia otetaan vastaan koko koulutuksen ajan, ja niitä hyödynnetään koulutuksen sisältöjen ja käytäntöjen kehittämisessä.

Koulutuksen suorittaneilla on lisäksi mahdollisuus tulla hyväksytyksi Suomen Työnohjaajat ry:n jäseneksi ja jäsenenä käyttää nimikettä työnohjaaja STOry. Koulutus on STOry:n ennakkohyväksymä.

KOULUTUSOHJELMAN (65 OP) RAKENNE

Koulutusseminaarit koostuvat kaksipäiväisistä (to-pe) seminaareista, joissa vaihtelevat ammatilliset ja käytännön työnohjaukseen liittyvät teemat, teoriaseminaarit, kokemuksellinen ryhmätyöskentely ja käytännön harjoitukset sekä näiden erilaiset yhdistelmät kulloinkin käsiteltävän teeman ympärillä. Opiskeltavien aihealueiden sisäistäminen tapahtuu merkittävässä määrin koulutusryhmää hyödyntäen erilaisten ryhmätehtävien ja -harjoitusten avulla kokemuksia yhdessä peilaten. Oppimisen tukena käytetään digitaalista Pedanet-oppimisalustaa.

1. Seminaarit lähitoteutuksena: 15 x 2 päivää = 30 päivää (30 op) (kesto 4 lukukautta)

Seminaarit sisältävät kokemuksellisia ryhmätapahtumia, itseä reflektoivaa työskentelyä, teoriaopetusta, kirjallisuuden ja tieteellisten artikkeleiden tutkimista, omien työnohjaustilanteiden ryhmätyönohjausta, mahdollisuuksien mukaan live-työnohjausta, ryhmäharjoituksia sekä yhteiskeskustelua.

2. Seminaarityö: (6 op)

Osallistujat tekevät valitsemastaan ja kouluttajilla hyväksyttämästään työnohjaukseen liittyvästä aiheesta seminaarityön, jonka ohjaus ja esittely koulutusryhmälle tapahtuu seminaarijaksoilla.

3. Työnohjaajana toimiminen (11 op)

Koulutettavat toimivat itse työnohjaajina valitsemissaan organisaatioissa. 11 opintopistettä sisältää 80 (á 45 min) istuntoa, joista 40 istuntoa tulee olla yksilötyönohjausta ja 40 ryhmätyönohjausta.

4. Työnohjauksen ohjaus (7 op - SISÄLTYY HINTAAN)

7 opintopistettä sisältää 50 tuntia (á 45 min) työnohjausta, jotka toteutetaan oman työnohjausryhmän ja työnohjaajan kanssa sovitusti koulutuksen aikana. Työnohjaus toteutuu sekä lähipäivinä (5 kpl, yht. 10 x 90 min) että etäyhteydellä (15 x 90 min). Lähityönohjaus tapahtuu työnohjaajien luona Tampereella, Turussa tai Uudellamaalla.

5. Kirjallisuuteen perehtyminen ja oppimistehtävät seminaarien välissä (6 op)

Perehdytään alan kirjallisuuteen, jota reflektoidaan ryhmässä seminaarien aikana. Koulutettavat valmistautuvat seminaareihin tekemällä ennakkotehtäviä, ja kirjoittavat oppimispäiväkirjana jokaisesta kaksipäiväisestä seminaarista lyhyen tiivistelmän.

6. Oman oppimisen jatkuva arviointi (5 op)

Koulutuksen kokonaisuus sisältää jatkuvan, oman työnohjaajaroolin kehittymistä sekä omia työnohjaus- ja kouluttautumiskokemuksia pohtivan prosessin, joka toteutuu sekä ryhmän työskentelyssä että yksilöllisenä pohdintana erilaisten tehtävien muodossa. Kehittymisprosessin arviointia tukee koulutettavan tekemä seminaarityö, jossa koulutettavan tulee osoittaa kriittistä ajattelua ja opitun teoriasisällön riittävää sisäistämistä.

KOULUTTAJAT

Nina Pyykkönen, erikoispsykologi PsL, psykodynaaminen yksilöpsykoterapeutti (YET), psykodynaaminen ryhmäpsykoterapeutti (ET) (Valvira), työnohjaaja STOry, jungilainen coach, mentalisaatiokouluttaja.

Antti-Jussi Pyykkönen, erikoispsykologi PsT, psykodynaaminen aikuisten psykoterapeutti (ET), psykodynaaminen lastenpsykoterapeutti (ET) (Valvira), työnohjaaja STOry.

Työnohjaajat:

Outi Hietanen (Tampere), erikoispsykologi PsL, integratiivinen kouluttajapsykoterapeutti (Valvira) ja työnohjaaja STOry

Anu Rönnqvist (Turku), psykologi PsM, psykodynaaminen psykoterapeutti (Valvira), työnohjaaja

Joonas Tast, kasvatustieteiden maisteri, erityisluokanopettaja, psykodynaaminen ryhmäpsykoterapeutti (Valvira) ja työnohjaaja

KOULUTUSOHJELMAN KUSTANNUKSET

Koulutuksen hinta on 6900€ (+24% alv). Maksu laskutetaan lukukausittain 4:ssä osassa. Hinta sisältää aamukahvin + sämpylän torstaiaamun lähipäivinä, opetuksen lähiopetuspäivillä, koulutustyönohjauksen ja opiskelumateriaalit (kirjallisuus poislukien). 

KOULUTUSPÄIVÄT

KOULUTUKSEN PAIKKA

Koulutus toteutetaan Hotel Sveitsissä (Härkävehmaankatu 4), Hyvinkäällä. Hotellin luonnonpuistoympäristö tarjoaa myös virkistäytymismahdollisuuksia koulutuspäivien yhteydessä. Yöpyjille pyritään neuvottelemaan erikoishintainen hotellipaketti.

HAKUKELPOISUUS

Opiskelijan henkilökohtainen soveltuvuus opiskeluun ja työnohjaajaksi arvioidaan hakemuksen ja ryhmähaastattelun perusteella. Kouluttajat arvioivat soveltuvuuden jokaisen osallistujan kohdalla yksilöllisesti. Koulutukseen hakeutuminen edellyttää ammattitutkinnon jälkeistä työkokemusta vähintään 5 vuotta sekä työkokemusta sosiaalialalta, terveydenhuollon alalta tai vastaavasta vaativasta ihmistyöstä. Koulutukseen osallistujilta edellytetään riittävää kokemusta omasta psykoterapiasta. Mikäli koulutettavalla ei ole kokemusta omasta a) omasta psykoterapiasta, JA b) henkilökohtaisesta ryhmäprosessista, tulee tämä kokemus hankkia ennen valmistumista. Suosituksena on osallistuminen psykoterapiaryhmään, mutta myös muut ammattimaisesti ohjatut tiedostamatonta huomioivat ryhmäprosessit voidaan tapauskohtaisesti hyväksyä. Lisäksi edellytetään mahdollisuutta työnohjaustyön tekemiseen koulutuksen aikana. 

Koulutukseen valittavilta edellytetään, että heillä on kokemusta saadusta työnohjauksesta joko oman organisaation sisällä tai sen ulkopuolella (min. 40 x 45 min, ei lasketa opintopisteisiin). Koska sote- ja ihmistyötä tekevillä on usein runsaasti omaan perustyöhön saatua työnohjausta, tämän kohdan ehdot pääosin täyttyvät jokaisen koulutukseen valitun kohdalla. Mikäli näin ei ole, tulee puuttuva työnohjauskokemus hankkia omakustanteisesti. Osan omaan työhön kohdentuvasta työnohjauskokemuksesta voi hankkia koulutuksen aikana.

Koulutukseen valitaan min. 10 ja max. 14 opiskelijaa.

Koulutettavilta edellytetään osallistumista koko ohjelmaan (läsnäolo 100% lähiopetuksesta). Sairastumis- tai muussa pakottavassa poissaolotapauksessa opiskelijan on korvattava menetetty kerta erikseen sovittavilla lisätehtävillä. Oikeus koulutusohjelman sisällön / päivämäärien muutoksiin pakottavista syistä varataan.

HAKEMINEN JA LISÄTIEDOT

Tiedot kerätään asiakasrekisteriin ja niiden käytössä noudatetaan yleisiä tietosuojaehtoja.

Työnohjaajakoulutus vastaa sisällöltään ja laajuudeltaan (65 op) Suomen työnohjaajat ry.:n suosituksia. (www.suomentyonohjaajat.fi)